sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Kolme kuukautta naimisissa!

Olemme olleet jo kolme kuukautta naimisissa, huhhuh!
Aika rientää joutuisasti.

Kolmen kuukauden aikana olemme totutelleet 
aviomiehen ja vaimon rooliin
ja tietääkseni onnistuneetkin siinä.

Olemme ehtineet myös lähettää kiitoskortit,
teettää valokuva-albumin ja muutamia muitakin lahjoja kuvistamme.

Vielä pitäisi valita teetämmekö jostain hääkuvasta taulun kotiimme
ja mitkä kuvat valitaan omaan albumiimme!

Olen myös sisustanut omaa työpistettäni
hääkuvallamme ja moni kollega onkin jo käynyt
ihastelemassa taustakuvaani sekä sermiin
kiinnitettyä hääkuvaamme. 
Ällösöpöä.

Olemme myös vihdoin lähdössä pienelle
häämatkalle Roomaan ja ostinkin jo matkaoppaan valmiiksi.
Ilmoitin myös hotellille olevamme häämatkalla
ja toivoin saavamme savuttoman huoneen.

Kolmen kuukauden aikana olen myös myynyt/lahjoittanut
suurimman osan häätavaroistani pois.
Hääpuvulle en ole vielä tehnyt mitään 
ja huntukin on tallella.

Bloginkin jatko on tietysti ollut mietinnässä,
sillä häistähän juttua ei riitä loputtomiin.
Noh, joskus se tämäkin loppuu :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti