sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Polttareissa!

Olin eilen polttareissa,jossa juhlimme avomieheni siskon tulevia häitä.

Mietin polttariasioita tänään kotosalla ja totesin,
että kyllä rennot polttarit on ihan mahtavat.
Sellaiset ettei pueta mihinkään lehmäasuun tai kaupata kortsuja kylillä.

Yhdessäoloa, ihana seura, hyvä ruoka ja hauskaa tekemistä.
Viiniä, hauskoja visoja ja jotain hullunkurista.
Siinä on täydellinen resepti!

Millaiset polttarit olis teidän mieleen?
Hurjat bileet baarissa lehmäpukuineen ja kaupitteluineen
vai vaikkapa rennot polttarit kesämökillä?


 Kuvat devianart ja pixabay

maanantai 25. toukokuuta 2015

Juhlapalvelu netissä?

Olen itse henkilökohtaisesti sitä tyyppiä, 
joka raapustaa kaikki muistiinpanot kalenterin nurkkiin ja paperilappusille. 
Ostinkin häitä varten muistikirjan jonne kirjoittelen ideoita ja muistiinpanoja.
Rekisteröidyin kuitenkin Juhlat.fi-sivustolle ja loin sinne oman häätilin.
Ai, että miten hauskaa onkaan seurata kuinka 
monta päivää meidän häihin on ja mitä on vielä tekemättä. 
Noh, tietysti se, että 76% tehtävistä on vielä tekemättä kuulostaa hurjalta, 
mutta pysyypä ainakin kärryillä. 

Tänään häihin on vielä 439 päivää.

Käytättekö te jotain palvelua hääasioissa mukana pysymiseen 
vai onko teilläkin paperilappupino yöpöydällä?

Kuva Wikimedia

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Pitsabuffet häissä?

Mun äiti ehdotti, että meidän häihin tulis pitsabuffet. 
No aluksi ajattelin, että häh, häihin pitsaa?
Sitte seuraavaksi ajattelin, että hitto miten hyvä idea, 
meillähän on puutarhabileet!

Ehdotin miehelle ja hän sanoi ensin ei. 
Meni viisi minuuttia ja hän sanoi, että hyvä idea.
Nyt sitten mietitään, että mistä me saadaan häihin 
neljäkymmentä pitsaa samaan aikaan.
Tämä voi olla ihan hassu ajatus ja voi olla ettei toteudu, 
mutta aion yrittää.
Juhlapaikan viereen on avattu uusi ravintola, 
jossa tehdään myös pitsaa.
Miksi ei?

Taidan lähettää kyselyn ;)

Mitä mieltä te ootte, onko ehdoton ei pitsabuffetille?


Kuvat Stylemepretty.com

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Viiri on viritetty!

Yhtenä iltana aloin miettimään viirien käyttöä juhlapaikalla.
Lähinnä olin nähnyt "Love is sweet" ja "Just married" -viirejä 
myynnissä ja halusin todella pitkän viirin.
 Itse asiassa en kyllä aluksi tiennyt tulisiko viiri juhlapaikalle, 
mutta Pinterestin ihmeellistä maailmaa seuratessani tajusin, 
että kyllä se hääjuhliin tulee!

Nämä viirit tein vanhoista tapettimalleista, 
jotka leikkasin sopivaan muotoon ja kokoon.
Liimasin ne juutinarun ympärille ja annoin kuivua.
Tadaa! Tätä on nyt ehkä 15 metriä.


maanantai 18. toukokuuta 2015

Meidän tarina

Monissa hääblogeissa oon kohdannut näihin meidän tarinoihin.
Niitä on ihana lukea, joten ajattelin kertoa myös meidän tarinamme.

Oltiin ystävien kanssa 27.8.2011 juhlimassa Helsingin keskustassa. 
Bakersin yläkerran tanssilattialla mukavan näköinen mies 
tuli kysymään saako tanssia kanssamme. 
Katsahdimme tyttöjen kanssa toisiimme ja totesimme, että hän voi tulla. 
Mies esitti minulle ensimmäisenä hassun kysymyksen; 
"Kuunteletko sä heviä?". 

Tanssimme hetken ja mies kysyi lähdenkö hänen kanssaan ulos.
Juttelimme terassilla, mies kysyi ikääni ja sanoin etten voi kertoa, 
koska virallisesti olen liian nuori ravintolaan. 
Mies kertoi olevansa sitten liian vanha ravintolaan. 

Hän kertoi olevansa landelta, 
joka on jälkikäteen naurattanut, 
sillä hän on asunut koko ikänsä Espoossa ja 
minä Pattijoella pellon laidalla. 

Lähdimme koko porukka pilkun jälkeen kanamestaan syömään. 
Yhtäkkiä mies sanoi lähtevänsä kotiin ja pyysi puhelinnumeroani. 
Ajattelin, että tästä miehestä en kuule enää ikinä. 

Seuraavana päivänä mietin miksei hän ota yhteyttä. 
Puin tapahtumaa eräälle Tampereella asuvalle ystävälleni ja 
hän rohkaisi lähettämään viestin miehelle. Niin tein. 
Kiitin illasta ja seurasta. Mies pyysi treffeille. 

Ensimmäisillä treffeillä kävelimme Töölönlahtea ympäri, 
kävimme sinisessä kahvilassa kahvilla ja
 jouduimme rankkasateen yllättämäksi. 
Seisoimme puun alla yhden sateenvarjon alla.

Noin vuosi tapaamisen jälkeen muutimme yhteen
ja tänä vuonna syntymäpäivänäni varasimme kirkon
ja päätimme hääpäivän.



lauantai 16. toukokuuta 2015

Häämatkaideoita

Jokos te ootte miettineet häämatkakohdetta?
Me ei varsinaisesti olla mietitty, mutta lukiessani Vilma Peltosen blogia, 
näin ihania kuvia Taorminasta. 

Ollaan käyty tulevan miehen kanssa Italiassa jo aikaisemminkin.
Olimme viime kesänä Milanossa, Como-järvellä ja Venetsiassa
ja rakastamme italialaista ruokaa! 

Mä oon jo vähän lumoutunut.
Noh, tämä menee nyt hyvien ehdokkaiden listalle!

Jos Taormina alkoi kiinnostaa, kehotan käymään katsomassa 
myös Vilman blogista lisää kuvia.




Kuvat Wikimedia

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Morsiusharsotestausta

Kävin Kampin uudessa Plantagenissa viime viikolla 
ja ostin morsiusharsoa.
Ai, että se on kaunista! Sais vaan tuoksua vähän paremmalle. 
Testasin tietysti heti miltä se näyttää muiden kukkien kanssa ja yksistään. 
Kymmenen pistettä ;)



tiistai 12. toukokuuta 2015

TOP 10 Ikean tuotetta häihin

Moni morsian hyödyntää Ikeaa hääkoristeiden ja 
-tarvikkeiden hankinnassa, niin myös minä.
Tottakai yritän tosin bongailla nämäkin käytettynä hääkirppiksiltä 
ennen omia häitäni, aikaa onneksi vielä on.

Mitäs sieltä Ikeasta sitten ostaisin?

Näitä juttuja;


1. Knodd kannellinen tynnyri 14,99€/kpl. 
Näihin laittaisin kaikki tölkkijuomat.


2. Skurar ruukku 2,99€/kpl. Näitä saa erikokoisina.
Oivallisia karkkibuffettiin. 


3. Glimma tuikkupidike, 1,99€/12kpl.
No nää ois tietty kynttilöille. 


4. Korken pullo, 1,99€/kpl. 
Näihin tulis ihan vaan vettä tai mehua.


5. Ikea 365+ lasi, 18 cl, 3,99€/6kpl
Jälkkärikipoiksi!


6. Arv Bröllop kakkutarjotin 9,99€/kpl.
Tähän tulee myös kansi,
No kakuille tietenkin!


7. Gottis tarjoilukulho, 6,99€/kpl.
Karkkibuffettiin!

8. Frasera viskilasit, 1,50€/kpl.
Yksi vaihtoehto juomalaseiksi.


9. Polarvide huopa, 3,99€/kpl.
Viileisiin iltoihin.


10. Knoppa lakana, 1,49€/kpl.
Pöytäliinoiksi. Näitä varmaan löytyy hääkirppiksiltä.

Kaikki kuvat Ikea.

Aiotteko te ostaa jotain Ikeasta?

maanantai 4. toukokuuta 2015

Lasipurkkeja ja juuttinauhaa

Nyt on testattu vähän kattaustakin. Tai siis sen koristeita. 
Alla valkoinen lakana, päällä erilaisia pitsiliinoja ja 
pöydällä muutama erikokoinen lasipurkki kakkupaperilla 
ja juuttinauhalla.

Kukathan meillä ei tule olemaan tuollaisia.
Tai mistäs minä tiedän, voipa vaikka ollakin.

Ajatuksena olisi kuitenkin laittaa kukkapurkkeihin
valkoista morsiusharsoa koristeeksi.

Herkkää ja romanttista.

Mitäs tykkäätte?



sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Tunnelmakuvia

Joskus täytyy vaan laittaa muutama kaunis kuva esille.
Niin kuin nyt!





Kuvat flickr