maanantai 18. toukokuuta 2015

Meidän tarina

Monissa hääblogeissa oon kohdannut näihin meidän tarinoihin.
Niitä on ihana lukea, joten ajattelin kertoa myös meidän tarinamme.

Oltiin ystävien kanssa 27.8.2011 juhlimassa Helsingin keskustassa. 
Bakersin yläkerran tanssilattialla mukavan näköinen mies 
tuli kysymään saako tanssia kanssamme. 
Katsahdimme tyttöjen kanssa toisiimme ja totesimme, että hän voi tulla. 
Mies esitti minulle ensimmäisenä hassun kysymyksen; 
"Kuunteletko sä heviä?". 

Tanssimme hetken ja mies kysyi lähdenkö hänen kanssaan ulos.
Juttelimme terassilla, mies kysyi ikääni ja sanoin etten voi kertoa, 
koska virallisesti olen liian nuori ravintolaan. 
Mies kertoi olevansa sitten liian vanha ravintolaan. 

Hän kertoi olevansa landelta, 
joka on jälkikäteen naurattanut, 
sillä hän on asunut koko ikänsä Espoossa ja 
minä Pattijoella pellon laidalla. 

Lähdimme koko porukka pilkun jälkeen kanamestaan syömään. 
Yhtäkkiä mies sanoi lähtevänsä kotiin ja pyysi puhelinnumeroani. 
Ajattelin, että tästä miehestä en kuule enää ikinä. 

Seuraavana päivänä mietin miksei hän ota yhteyttä. 
Puin tapahtumaa eräälle Tampereella asuvalle ystävälleni ja 
hän rohkaisi lähettämään viestin miehelle. Niin tein. 
Kiitin illasta ja seurasta. Mies pyysi treffeille. 

Ensimmäisillä treffeillä kävelimme Töölönlahtea ympäri, 
kävimme sinisessä kahvilassa kahvilla ja
 jouduimme rankkasateen yllättämäksi. 
Seisoimme puun alla yhden sateenvarjon alla.

Noin vuosi tapaamisen jälkeen muutimme yhteen
ja tänä vuonna syntymäpäivänäni varasimme kirkon
ja päätimme hääpäivän.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti