sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Vihkikirkko

Meidän hääkirkko on Ahlaisten kirkko. 
Nyt voi kuulostaa hassulta, 
mutta en ole ikinä käynyt kyseisessä kirkossa. 
Olen toki nähnyt sen ulkopuolelta ja 
vakuutuin jo silloin sen kauneudesta. 
Taisin viime vuonna sanoa tädilleni, 
että olisi ihana mennä siellä naimisiin ja juhlia juhlat heidän kotonaan/puutarhassa. 
Avomiehelleni kirkko ja paikkakunta sopivat, 
joten varasin kirkon pari viikkoa sitten.

Varausvahvistuksen lähettänyt nainen kertoi, että kirkko on valoisa ja vaalea 
ja siellä on todella helppo kuvata. 
Häihin on kuitenkin aikaa vielä noin 1,5 vuotta, 
joten enköhän ehdi sisällä kirkossakin piipahtaa.

Kesällä olisi tarkoitus taas mennä Ahlaisiin ja suunnitella hääjuttuja!




Kuvat wikimedia

4 kommenttia:

  1. Näyttää kauniilta :)

    Minua harmittaa, kun täällä Tampereella kirkon voi varata vasta vuotta ennen suunniteltua hääpäivää. Siispä me varaamme kirkon vasta syyskuun alussa. Juhlapaikka toki etsitään jo aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Onpa harmi tuo kirkon varaus. Mä en tiedä Porin käytännöistä, mutta laitoin sähköpostia ja kysyin saako jo varata. Onneksi sai!
      Mitäs kirkkoa ootte ajatelleet?

      Poista
    2. Kiva, että siellä sai jo varattua. Varmasti ihana tunne, kun naimisiinmeno alkaa kunnolla konkretisoitua :)

      Me ollaan ajateltu Finlaysonin kirkkoa. Aleksanterin kirkko voisi kanssa olla hyvä. Messukylän kirkko pitäisi vielä käydä tsekkaamassa, jotta millainen on sisältä. Mutta tuo Finlayson olisi semmoinen sopivan pieni mun makuun ja muutenkin semmoinen simppeli ja nätti.

      Poista
    3. Joo, nyt ei oo enää, et mennään joskus sitte ens vuonna naimisiin vaan on selkeä päivämäärä. Se helpottaa huomattavasti suunnittelua! ;)

      Aivan ihana tuo Finlaysonin kirkko! Todella kaunis!

      Poista