perjantai 18. syyskuuta 2015

Salatehtäviä vieraille?

Meillä oli tuolla Häät 2016 -ryhmässä hauska 
keskustelu salatehtävistä.
Kyseessä on siis häissä tapahtuva leikki, 
jossa osalle vieraista (tai vaikka kaikille) jaetaan salaa tehtävä, 
joka heidän pitää suorittaa. Tehtävästä ei saa kertoa muille, 
vaan kuten nimikin kertoo, 
on kyseessä salatehtävä.

Tämä idea on tietysti todella hauska ja 
aiheuttaa hauskoja tilanteita häissä.
Itse olin kaasona elokuussa ja juhlissa oli salatehtäviä, 
josta edes minä en tiennyt.
Sulhaseni piti napata ruokaa toisen lautaselta ilman lupaa ja 
yhtäkkiä hän nappasi minun lautaselta hyvän tomaatin! 
Vähän ihmettelin. 
Sitten hän vielä vaati palkintoa :D

Onneksi toinen kaaso oli palkintovastaavana ja 
antoi sitten palkinnot tehtävän suorittaneille.

Millaisia tehtäviä sitten voisi olla?

Tässäpä netistä (mm. Riikan blogista
löytyneitä tehtäviä, 
jotka sopisivat meille;

Varasta sulhon toinen kenkä!
Syö naapurin lautaselta
Kerro tuntemattomalle häävieraalle olevasi kuokkimassa
Vie morsian tanssimaan
Vie sulhanen tanssimaan
Kiedo joku juhlavieras vessapaperiin
Konttaa sulhasen jalkojen välistä
Kerää letkajenkka ja tanssikaa yhden kappaleen ajan.
Vaihda tämä tehtävä salaa jonkun muun kanssa, ja tee toinen tehtävä.
Havittele itsellesi morsiuskimppua kun se heitetään.
Havittele sukkanauhaa kun se heitetään.
Hanki itsellesi kravatti tai suostuttele joku vaihtamaan kanssasi kravattia
Pyydä koko pöytäseurueelta ruokailun loppupuolella servietit (tms.) itsellesi, koska haluat ne ”muistoiksi"
Innosta pieni porukka hyppäämään ruutua kanssasi pihamaalla
Varmista, että kaikki ovat kirjoittaneet vieraskirjaan
Selvitä, mitä naisilla on aina/yleensä/nyt käsilaukuissa (esim. yleisin asia, tärkein yms. joko kysymällä/tutkimalla)
Etsi juhlien korkeimmat korot /isoin taskumatti/käsilaukku /...
Vie morsiammelle lasi vettä
Harmittele pöytäseurueellesi, kun et saanut ottaa koiraasi mukaan häihin
Tutustu uuteen ihmiseen
Selvitä kuka on juhlien nuorin osallistuja ja käy kuiskaamassa vastaus kaasolle.
Kehu vierustoveriasi
Mene juttelemaan hääparille
Mene tanssimaan käyttäen isoja ja näyttäviä liikkeitä
Kerää anopille kukkakimppu
Kirjoita runo hääparille
Kirjoita kiitoskirje juhlapalvelulle
Kehu morsiamen isän puhetta vuolaasti niin, että hän kuulee.
Esittele itsesi häälehden toimittajana jollekin tuntemattomalle häävieraalle...
Polkaise kovaa kakunleikkauksen aikana
Nouse häävalssin ajaksi tuolille seisomaan
Pyöri oman tuolisi ympäri 10 kertaa.
Haasta joku viaras kivi-sakset-paperi peliin, kumpi hakee juomaa lisää
Pidä vapaamuotoinen puhe hääparille
Kättele bestmania 15 sekunnin ajan sanomatta mitään (muista hymyillä)
Tarjoudu antamaan nimikirjoitus tuntemattomalle juhlijalle esim. serviettiin
Ennusta jonkun häävieraan tulevaisuus hänen kädestään
Yritä ostaa morsiuskimppu morsiamelta
Tanssita illan nuorinta juhlijaa 
Nouse seisomaan ja ehdota kolminkertaista Hurraa-huutoa hääparille
Halaa kaikkia naapuripöydän nais- tai miespuolisia vieraita
Esittele itsesi kolme kertaa samalle henkilölle


4 kommenttia:

  1. Hauskoja ideoita :D Itsekin olen miettinyt että tällaisia salatehtäviä olisi hauska ujuttaa vieraille meidänkin häissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me hihitettiin kotona, kun mietittiin näitä miehen kanssa!

      Poista
  2. Huippu listaus tehtäviä! (: Meidän häissä ajateltiin jakaa salatehtävät, mutta laitan kaasot asialle. En halua tietää, mitä tehtäviä kenellekin on annettu. Listan annan kuitenkin eteen päin, jos kaasoilla tulee vaikeuksia keksiä omia (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on tosiaan semmonen listaus, mitkä sopis meille! Nää on kyllä huikeita.

      Poista