sunnuntai 28. elokuuta 2016

Puutarhahäät Suomessa?

Aloittaessani hääsuunnittelun, tiesin haluavani rennot puutarhahäät.
Moni epäili Suomen säätä ja varmaan samalla myös puutarhahäitäkin.

Yritin googlettaa puutarhahäitä ja tutkia onko 
kukaan muu Suomessa edes yrittänyt järjestää sellaisia.
Muutamat kauniit kuvat ja kertomukset löysin, 
pari epäilevää kirjoitusta ja siinä se. 
Eipä ollut paljon informaatiota.

Noh, tartuin kuitenkin härkää sarvista ja aloin suunnitella.
Mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, jos järjestää häät ulkona?
Tässäpä huomioita;

Sää, tietenkin 
Säälle et voi mitään, mutta valitse sellainen kuukausi, 
jolloin on yleensä lämmintä ja sataa vähemmän. 
Meillä se oli kokemusten perusteella elokuun alku. 
Mieti myös, missä voitte olla, jos sataa pieniä vihreitä miehiä. 
Me vuokrasimme 50m2:n juhlateltan, jossa oli seinät ja katto. 
Toimiva yhdistelmä!

Viileät kesäillat/yöt
Tuleeko vieraille vilu ulkosalla, 
ovatko he muistaneet ottaa takkeja mukaan?
Todennäköisesti tulee, eivätkä he ole muistaneet ottaa takkejaan. 
Meillä oli Ikean valkoisia huopia sinkkivadissa tarjolla ja 
niille tuli kyllä käyttöä illan viiletessä. Jos ei kylmyyttä, 
niin ainakin hyttysiä vastaan. 
Lisäksi meillä oli juhlateltassamme lämmitin, 
joten vieraiden ei tarvinnut palella.

Ohjelmanumerot
Millaisia ohjelmanumeroita puutarhahäissä voisi olla? 
Meillä oli tikkakisa, jonka melkein voitin (en oikeasti ja 
säälistä sain seitsemän lisäpistettä joka kierroksella mekkoni takia), 
joka oli tosi hauska lisä! Tulokset saimme vieraskirjan mukana itsellemme.
Ohjelmanumeroiden paikat kannattaa miettiä
etukäteen hääpaikalla, ettei hääpäivänä tule yllätyksiä,
jos sopivaa paikkaa ei löydy puutarhasta.

Häävalssin paikka
 Missä tanssitte häävalssin, onko maa tasainen? 
Me tanssimme ulkona, teltan päädyssä nurmikolla. 
Kävyt hankaloittivat hieman valssia, mutta maisemat olivat kohdallaan ;)

Ryhmäkuvat & potretit
Olisiko ulkona jotain kaunista paikkaa, 
jossa kuvat voisi ottaa? Löytyisikö pihapiiristä vaikka kaunis 
ladon seinä tai upea peltomaisema? Meillä ryhmäkuvia otettiin 
pellon laidalla, kauniissa maisemissa. 
Myös osa potrettikuvista otettiin pellon laidalla.

Ruokailu 
Missä vieraat syövät, onko kaikille paikka? 
Missä ruoka tarjoillaan? Jos sataa vettä, mihin kaikki pääsevät 
syömään ja missä ruoka silloin on tarjolla? Meillä oli juhlateltta, 
jonne kaikki vieraat mahtuivat ruokailemaan. 
Ruoat olivat tarjolla terassilla ja jos olisi satanut, 
meillä olisi ollut sisätila tai katettu terassi ruokia varten. 
Muista hyttyssuojat kakuille etteivät ampparit pääse kakkuapajille!

Teema
Millainen teema sopii puutarhajuhliin? 
Onko puutarhajuhlat itsessään teema?
Sopiiko moderni teema juhliin?
Meillä teemana oli nimenomaan puutarhajuhlat
maalaisromanttisella twistillä. Moderni teema olisi ollut 
meidän tapauksessamme aivan liian kovan tuntuinen juhliin, 
joissa on paljon eri värejä ja vanhat rakennukset.
Kukat itsessään tuovat juhlaan paljon väriä, 
joten kannattaa pohtia teemaa myös puutarhan häihin sopivaksi.

Juomat
Mihin juomat laitetaan, mitä juodaan?
Jos päivä on lämmin, varatkaa ehdottomasti vettä tai mehua
alkoholillisten juomien seuraksi. 
Pysyvätkö juomat kylminä, miten?
Me ostimme jääpaloja läheisestä ravintolasta ja 
laitoimme ne sinkkivatiin juomien kera.
Lisäksi meillä oli neljä jääkaappiamme käytössä, 
kaksi vuokrasimme omiemme lisäksi.
Yhdessä piharakennuksessa oli jääkaappi täynnä juomia, 
joten kylmää juotavaa oli koko ajan tarjolla.

Pukukoodi
Millainen pukukoodi vieraille annetaan?
Me laitoimme kutsuun ilmoituksen, että 
korkokengät kannattaa jättää kotiin,
sillä ne olisivat uponneet nurmikkoon alta aikayksikön. 
Muuten oletimme, että vieraat osaavat pukeutua sopivan juhlavasti, 
koska vihkiminen oli kirkossa. Olikin mukava huomata, 
että vieraillamme ei ollut pelkästään mustia pukuja, 
vaan näimme upeita, tyylikkäitä, tummansinisiä pukuja, 
liivejä, rusetteja, värikkäitä ja hempeitä asuja. 
Muistakaa siis mainita jo kutsussa, että häät ovat ulkona, 
jotta vieraat osaavat varautua asujensa puolesta.

Tässä nyt ainakin pieniä mietteitä ja ideoita, 
kysyä saa ja toivottavasti näistä oli apua!

Kaikki kuvat Amanda Lehtola




6 kommenttia:

  1. Vaikka meillä tulikin nyt erilaiset suunnitelmat, haaveilen silti puutarhajuhlista aina silloin tällöin. Onneksi häät ovat vain yhdet juhlat, jos tuntuu siltä, mikäänhän ei estä pitämästä myöhemmin jollain toisella syyllä toisia juhlia. :D Tai no, tarvitaanko siihenkään syytä? Kavereita on kiva nähdä ja arki on harmaata. Juhlia vain miettimään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ainahan puutarhajuhlat kuulostaa kivoilta!

      Poista
  2. Ihana lukea suomalaisista puutarhahäistä! <3
    Meille itselle on tulossa puolittaiset puutarhahäät... toisinsanoen meidän häitä juhlitaan vanhalla tanssilavalla, jossa esimerkiksi ruokailu hoituu sujuvasti, mutta ulos olemme ajatelleet pystyttää pari juhlatelttaa jossa osa ohjelmanumeroista on tarkoitus järjestää, ja samalla saadaan kätevästi vähän lisätilaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhahäät on kyllä ihanat ja suosittelen ehdottomasti juhlatelttoja, ne luo tunnelmaa! :)

      Poista
  3. Ihan täydellisen näköistä! :)

    VastaaPoista