lauantai 16. heinäkuuta 2016

Polttarit osa 3

Noniin, nyt saadaan viimeinen polttariosa vihdoinkin käyntiin!
 Luvassa voi olla taas kilometripostaus, 
joten lukemisen suhteen maltti on valttia.

Suppailun jälkeen lähdimme kävelemään kohti Kaisaniemeä 
ja siellä meitä odotti valmis piknik, jonka ystäväni sisko ja 
hänen poikaystävänsä olivat käyneet laittamassa valmiiksi. 
Viltit oli asetettu maahan, pitsat odottivat kuumina laatikoissaan 
ja mansikat houkuttelivat. Ja kaikilla oli kurniva nälkä, 
joten ei muuta kuin syömään!

Tarjoiluna oli muun muassa mansikoita & kermavaahtoa, 
riisisuklaakakkuja, pitsaa, viinirypäleitä, patonkia, 
ystävän miehen tekemiä HUIPPUJA lihapullia ja varmaan oli muutakin, 
mutta ne lihapullat sokaisivat minut. 
Skoolattiin Fresitalla ja nautittiin paahtavasta auringosta. 


Ihanan, rauhallisen piknikin jälkeen suuntasimme 
Katajanokalle pienen porttikongin kautta, jonka kiinni menevästä ovesta sujahdimme sisäpihalle. 
Suljettujen ovien takana meitä odotti Escape Room, kääk! 
Saimme ohjeistuksen ja siirryimme neljän hengen 
porukoissa omiin huoneisiimme. Tämä erilliset huoneet oli kuitenkin hauskaa, 
sillä meidän piti koko ajan kommunikoida toistemme kanssa, 
jotta olisimme selvittäneet tehtävän. Escape Room oli huisin hauska 
ja vaikka emme päässeetkään läpi, kihisimme oikein innosta mennä uudelleen! 
Enempää en huoneista paljastakaan, 
jos vaikka joku olisi menossa niin tulee kaikki yllätyksenä ;)
Arvoituksien jälkeen siirryimme Baarikärpäsen terassilla ja huomasimme, 
että välillä oli satanut. Mikä tuuri, sillä koko meidän ulkona oleilun
 aikana oli mahtavaa sää! On nuo ystävät niin fiksuja, 
kun ne oli niin hienon säänkin tilannut!

Terassilla saimme ihanan dueton kuullaksemme, kun venäläissyntyinen (??) 
vanhempi pariskunta lauloi ja soitti kappaleen, jonka nimi oli ehkä "Anni ja Heikki". 
Nauru raikui varmasti koko kadulla, kun nauroimme niin makeasti.

Osa porukasta lähti terassin jälkeen kotiin, loppujen kanssa 
jatkettiin bussilla Kannelmäkeen ystäväni vanhemmille iltaa viettämään. 
Minä sain taas nauttia valmiista ruokapöydästä ja oli ihanaa 
levähtää sohvalla ja jutella kaikkien kanssa. Baariin en jaksanut lähteä,
 liekö syynä koko päivän pihalla olo ja vähän jopa jännittäminen, 
mutta onneksi se ei haitannut muita. Valvoimme johonkin 
yhteen asti yöllä ja sitten kaikilla alkoi olla jo niin väsy, 
että päätimme mennä nukkumaan.
Aamulla sain taas aamupalan valmiina ja jutustelimme vielä 
tunteja ennen kuin lähdimme omiin suuntiimme. Ystäväni ja siskoni 
tulivat vielä meille teelle ja istuimmekin monta tuntia 
teekupposten ja keksien seurassa keittiössämme. 

Ihanat polttarit, ihana porukka, ihan mun näköinen 
päivä ja satatuhatta sydäntä. Oon niin onnellinen, 
että mulla on ystäväporukka, joka on niin sydämellinen ja kultainen.

Muutkin taisivat olla samaa mieltä, sillä sunnuntaina 
sainkin viestiä, että minun ystäväni ovat todella mukavia. 
Tähän voisin vain sanoa, että siksi he ovatkin juuri minun ystäviäni. 
Parhaita kaikista.

2 kommenttia:

  1. Tuli tosi hyvä mieli tästä postauksesta! Ihanan oloiset polttarit kaikkiaan, mitä oon näitä sun polttaritarinoita lukenut.

    JA escape room on kyllä mahtava!! Mies vei minut sinne viime vuonna synttäriyllärinä. Ei päästy ulos, mutta ei kyllä haitannut yhtään. Huomasimme vain, kuinka eri tavalla voikaan kaksi ihmistä ajatella ja kuinka meitä molempia tarvitaan eteenpäin selviämiseksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, että hyvä fiilis välittyi :) Tosi ihana viikonloppu oli ja oikein mun näköinen.

      joo, tuonne escape roomiin on pakko päästä uudelleen!

      Tänään olis tarkoitus lähteä suppaamaan :)

      Poista