tiistai 10. helmikuuta 2015

Morsian esittäytyy!

Avovaimo, ystävä, sisko, lapsenlapsi ja tytär. Niillä sanoilla minua on tähän asti puhuteltu. 
Nyt listaan voi lisätä uuden nimityksen; tuleva vaimo, morsian. 
Sovimme avomieheni kanssa hääpäivän samana päivänä, kun täytin vuosia. 
Ikään kuin ohimennen, sohvalla istuessamme.
Kerroin, että facebookissa ensi vuoden morsiamet varaavat jo kirkkoja ja pitopalveluita.
Avomieheni ihmetteli asiaa. 
Siinä sitten sovimme, että meidänkin olisi aika suoda ajatus kirkolle,
tai häille ylipäätänsä.  

Ja niin sovittiin. Päivämäärä ja paikka. Kirkkokin.
Varauksen kirkosta tein heti seuraavana päivänä.
Vahvistus tuli perjantaina iltapäivällä. Hymyilytti.

Yhteistä taivalta on takana kohta 3,5 vuotta ja häiden aikaan lähes viisi vuotta. 
Kihloja emme ole vielä vaihtaneet, mutta kosinta on luvattu ennen häitä. 
Tiedättehän te insinöörit. 

Tästä blogin nimikin juontaa juurensa, Insinöörin morsian. 
Kerroin idean blogista ystävillemme ja he toivoivat sulhasen perustavan 
vastapainoksi Artesaanin sulhanen -nimisen blogin.
Sellaista ei näillä näkymin ole luvassa, aloitellaan tällä morsiamen pitämällä blogilla ensin. 


Kuva pixabay.

6 kommenttia:

  1. Täällä yksi insinöörin ompelijamestarimorsian ilmoittautuu! Jään seurailemaan.
    Mun insinöörini poikkeaa vähän sun insinööristä siinä, että se halusi kosia sormuksen kanssa ennen naimisiin menosta sopimista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva juttu! :) Hahhah, mun insinööri on vähän hitaamman sorttinen! ;) Tervetuloa seuraamaan ja onnea!

      Poista
  2. Insinöörin morsian täälläkin :D Hitaammanpuoleinen on tuo minunkin tuleva siippani, mutta kosinut on jo, ja häät tulossa syksyllä 2016. Mielenkiinnolla jään seurailemaan blogiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että meitä on monia! :)
      Onnea häihin ja kiva, kun jäit seuraamaan!

      Poista
  3. Täälläkin yksi hitaan insinöörin morsian ;) Hitaan siinä mielessä, että kosintaa sain odotella yli 11 vuotta XD

    VastaaPoista