tiistai 19. huhtikuuta 2016

Huntuostoksilla!

Olin jo vakaasti päättänyt, että minulle ei huntua tule 
enkä sellaista kaipaa, mutta sitten päädyin 
kuitenkin sellaisen tilaamaan.

Ajattelin, että en saa toista tilaisuutta pitää huntua, 
joten nyt on sen aika. Laitoin Tuhkimotarinan Heidille jo etukäteen viestiä, 
että haluan ostaa hunnun ja niinpä siellä mekkoasioilla käydessäni, 
sovitimme huntuja ja päädyin sellaisen tilaamaan.

Tilasin yksikerroksisen pitsireunaisen hunnun,
pituutta sillä oli kaksi metriä. Kuvia laitan sitten,
kun huntu saapuu ja mennään siskon kanssa
uudelleen mekkoasioita hoitamaan.

Hyvä bloggaaja täällä vaan hei, 
en edes muistanut ottaa kameraa vaikka 
meillä oli tuulikoneet ja kaikki! 

Tuleeko teille huntua vai ei?

3 kommenttia:

  1. Minä en osaa päättää, haluanko hunnun.. vaikea sanoa, olisiko se liikaa vai sittenkin kokonaisuuden täydentävä lisä. Äääh! Mutta ihanaa, ettö sinulla om päätös tehty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, siis mun päätös oli et ei huntua mut näköjään nyt oli uus päätös ;) Eli aina voi muuttaa mielensä, varsinkin morsian ;)

      Poista
  2. Äiti oli käynyt lukemassa blogia ja sekin oli ihan innoissaan hunnusta! :) Eli jee, tämä on siis hyvä juttu!

    VastaaPoista